Karvasiipiset lohiperhot

Rusty R.A.T  7,90 kpl

Tämä Rusty R.A.T -versio oli yksi parhaista pikkulohiperhoistani Tenon sivujoilla joskus 2000-luvun puolivälissä – kun vielä ns. tavallisilla uppoperhoilla kalastin. Parhaana kesänä sidos antoi yli 60 kalaa.

Sitruunan keltaisella silkillä sidotut versiot eivät muuten antaneet yhtään kalaa.

Kerran minulta loppuivat kullankeltaisella silkillä sidotut perhot kesken kalastussession – hajosivat lohen hampaissa. Jäljellä oli vain liian kirkkaalla silkillä sidottuja – eikä niihin tärppiäkään, vaikka tittiparvia painoi hyppien ohi.

Viimein hokasin uittaa ’Rätit’ kahvissa, niin että runkosilkki hiukan tummui. …Ja kalan tulo jatkui taas.

Ottavimmat koot ovat – vedenkorkeudesta riippuen – #12-6.

Helmikuu 2014 031

Helanteri 7,90 kpl

Helanteri syntyi joskus 90-luvun lopulla, eräällä Vetsijoen reissulla. Meiltä oli kaverin kanssa ottava uppoperho täysin kateissa – eivätkä kelit pinturointia suosineet.

Niinpä jouduimme konsultoimaan Helanderin Jamea, joka ystävällisesti näytti meille kaksi sillä hetkellä eniten kalaa hänelle antanutta perhoa. sidokset olivat Undertaker ja Jamen legendaarinen oma malli: Lohduttaja.

Päätimme kuitenbkin – laiskoina miehinä – olla sitomatta kahta eri uppoperhomallia ja näin syntyi risteytys, joka antoi seuraavina päivinä meille ’kuormalavallisen’ kalaa. Perhosta tuli kaveriporukkamme oikea ”täytyy viehe” ja ristimme sen tietysti Jamen mukaan.

Helanteri on edelleen yksi omista – ja monen muunkin – suosikeista Tenojoen vesistössä, koossa # 10 – 4.

P3130011

Harmaa Jaakko 6,90 kpl

Harmaa Jaakko on yksi varmimpia ottiperhoja lohelle. Sen väritys ei koskaan ole väärä.

P3040097

Oliivi Jaakko 6,90 kpl

Oliivi Jaakko on toinen lohenkalastajan ”Täytyy-perhoista”.

Black Valeri 4,90 kpl

Venäläinen ihmeperho. Ei  kaksisen näköinen, mutta uskomattoman kova pyyntiperho.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Murmanskaja 7,90 kpl
Toinen venäläisistä luottoperhoistani pikkulohen pyyntiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kussin Juparinen 7,90 kpl

”Juparinen” toimii värjäytyneessä vedessä ja loppukaudesta.

Villen Villapaita 14,90 kpl

Karvasiipinen klassikko, joka on antanut paljon kalaa niin Tenon sivujoilta, kuin Norjastakin. Perhosta on olemassa myös valkokärkisellä oravasiivellä sidottu versio, joka ei kuitenkaan oman siiman päässä ole toiminut läheskään niin hyvin, kuin tämä.

P3130009

Maukan Green Highlander 8,90 kpl.
Tämä karvasiipiversio pyytää parhaiten lehden puhjetessa Tenojokilaakson koivuihin.

Pilikku 13,90 kpl
Pahan kelin perhoista paras.

Lohi-Zonker 7,90

Yöllä, ylävirtaheitolla vapaassa ajeessa tarjoiltuna, Lohi-Zonker on antanut useita jalka- ja lohiluokan kaloja.

TILAUKSESTA SIDOMME MUITAKIN MALLEJA – PAITSI LEVYSIIPISIÄ LOHIPERHOJA JA PUTKIPERHOJA.

ESIMERKKINÄ TÄMÄ ERÄ-LEHDON HÖYHENSIIPI-LOHISTREAMERI, RANTAUTTAJA:

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close